Aktiivisuusrannekkeet tukevat arjen hyvinvointia

Erilaisen hyvinvointia mittaavat laitteet, kuten aktiivisuusrannekkeet ovat kasvattaneet suosiotaan hurjasti viime vuosina, ja yhä useammat käyttävät ranneketta apuna oman hyvinvoinnin seurannassa. Aktiivisuusranneke mittaa esimerkiksi askelia, sykettä ja unenlaatua. Näiden tietojen avulla pystyt ymmärtämään omaa kehoasi paremmin, ja aktiivisuusrannekkeen tarjoamat tiedot voivat kannustaa pitämään omasta kehosta parempaa huolta terveellisempien elämäntapojen avulla.

Aktiivisuusranneke auttaa muistamaan

Erityisesti toimistotyössä tai muuten paljon paikallaan ollessa aktiivisuusranneke voi olla tärkeä muistuttaja. Aktiivisuusranneke muistuttaa esimerkiksi liikkumisen tärkeydestä, jos olet istunut liian pitkään. Tällaiset pienet muistutukset voivat olla todella hyödyllisiä arjessa, kun liikkuminen meinaa jäädä liian vähälle. Unen seuranta taas auttaa hahmottamaan, kuinka hyvin palaudut päivästä ja mitä muutoksia nukkumistottumuksiin voisi tehdä.

Vaikka aktiivisuusrannekkeet eivät aina toimi täydellisesti, niiden tuottama data voi kuitenkin antaa hyvän pohjan omien elämäntapojen kehittämiselle. THL:n tutkimuksen mukaan ne, jotka liikkuvat enemmän, käyttävät useammin myös hyvinvointia tukevia älylaitteita.

Aktiivisuusranneke sopii kaikille

Kaikki jotka haluavat tarkastella omaa aktiivisuuttaan ja hyvinvointiaan, voivat helposti aloittaa seurannan aktiivisuusrannekkeen avulla. Aktiivisuusrannekkeista löytyy usein samat perustoiminnallisuudet kuten askeleiden ja sykkeen mittaus ja unen seuranta, mutta eri malleissa voi olla myös useita erilaisia lisätoimintoja. Näitä lisätoimintoja voivat olla esimerkiksi erilaiset sijaintipalvelut, kuten GPS-paikannus, erilaiset harjoitusohjelmat ja jopa sisäänrakennettu musiikkisoitin.

Axon Profil löydät monipuolisen valikoiman aktiivisuusrannekkeita jokaiseen makuun! Valikoimasta löytyy aktiivisuusranneke niin päivittäisen hyvinvoinnin tueksi, kuin tavoitteellisemman treenaajan tarpeisiin.