Kuinka tulla kuuluisaksi blogin pitäjäksi

Jotta juuri omasta blogista tulisi kuuluisa, tarvitsee se lukijoita. Joko sellaisia jotka ovat suoraan tilanneet blogin ja saavat tiedon aina uudesta postauksesta tai niitä, jotka viikoittain blogia lukevat. Ja jotta noita lukijoita tulisi, tarvitsee blogi hieman mainostusta ja huomiota. Ei riitä että blogi on hyvä omasta mielestä, sen pitää olla sitä myös muiden mielestä jotta saisit lukijoita. Sisältöön panostaminen ja säännöllinen kirjoittaminen auttavat asiaa siinä vaiheessa. Eikä kannata luovuttaa vaikka tuntuu siltä, ettei blogi millään saa ansaittua huomiota, vaan yrittää entistä lujemmin.

Kuinka sitä huomiota sitten saisi? Kuvitellaan että ihmiset etsivät jotakin tietoa googlen kautta ja blogissasi kerrotaan juuri tästä. Helpoiten se onnistuu, jos listaat blogisi vaikka blogilistalle ja pikku hiljaa sitä kautta on mahdollista saada lisälukijoita. Ja markkinoimalla blogiasi verkon välityksellä, mahdollisuuksia on useita. Voit vaikka perustaa blogillesi omat sivut Facebookiin tai Twitteriin ja sitä kautta vinkkailla uusista postauksista ja niin edelleen. Eihän Roomaakaan päivässä rakennettu, joten turha odottaa blogin suosion olevan pilvissä heti perustamisesta lähtien.